Rohkeita harmonioita ja kansanlaulumaisia intervallirakenteita

Istun pimenneessä salissa. Kello on kenties noin kolmea yli seitsemän, en ole varma, eihän minulla ole kelloa - ja vaikka olisikin, ei siitä mitään näkyisi. Olen rättipoikkipuhkiväsynyt. Takanani on kahdeksan tunnin koulupäivä ja puolentoista tunnin orkesteriharjoitukset, ja nyt olen täysin omaa pähkähulluuttani tullut illaksi vielä kuuntelemaan konserttia.
Monet sanovat konserttien rentouttavan, mutta itse en pysty rentoutumaan! Haluan vain tarkkailla kapellimestaria, niin ihanaa Dalia Stasevskaa. Hänen takiaan raahauduin tähän Sinfonia Lahden torstaikonserttiin.

Konsertti alkaa neliosaisella Lutoslewskin kauniilla Musique funébrella, joka on sävelletty ainoastaan jousiorkesterille. Musiikki on Lutoslewskille hyvin tyypillistä, herkän väreilevää ja 12-säveljärjestelmään pitkälti perustuvaa. Pidän sen paikoin hyvin rohkeastakin harmoniasta. Lähestulkoon rentoudun.

Seuraavaksi on vuorossa Sergei Prokofjevin viides pianokonsertto. Prokofjev on tunnettu muun muassa baletistaan Romeo ja Julia.
Pidän solistipianistista: hän näyttää aivan hullulta tiedemieheltä. Martin Malmgren on ilmeisesti hänen nimensä. Pianokonsertto on luonteeltaan melko karu ja kylmä, mutta pianistin lämmin hymy sulattaa kappaleen viileimmätkin kohdat.

Väliajalla istuskelen penkillä arasti. Lähes kaikki muut kuuntelijat ovat keski-iän ylittäneitä, enkä koe kuuluvani joukkoon. Väliaika onneksi kuluu nopeasti, ja pääsen sujahtamaan takaisin saliin.

Viimeisenä saan kuulla Bartókin konserton sinfoniaorkesterille. Viisiosaisessa teoksessa näyttää olevan Bartókille ominainen kaarirakenne: ensimmäinen ja viides osa muistuttavat toisiaan, samoin kuin toinen ja neljäs. Keskellä oleva Elegia antaa koko kappaleelle tukirungon. Mukana on monenlaista aineistoa: vaskikoraaleja, mielenkiintoisia kansanlaulumaisia intervallirakenteita sekä yömusiikkia. Neljännessä osassa huomaan Bartókin siteeranneen Leningrad-sinfonian tunnettua marssiteemaa - ehkä hieman parodioiden..
Kun pohdin konserttoa myöhemmin, ymmärrän sen kulkevan niin sanotusti pimeydestä valoon. Ensimmäisten osien kvarttiaiheet ja vaskifanfaarit muuttuvat loppua kohti loisteliaiksi, huolettomiksi tunnelmiksi.

Dalia Stasevska on ihmeellinen kapellimestari. Noin 150-senttinen pieni nainen johtaa suurta sinfoniaorkesteria aivan uskomattomin keinoin. Konsertin päätyttyä hän tosin näyttää lähes pahoinvoivalta loisteliaan finaalin jälkeen.

Istun autossa matkalla kotiin, neljätoista tuntisen päivän päätyttyä. Pohdin, miten valtavan paljon musiikki voi vaikuttaa ihmiseen. Niin valtavan paljon.

 Kuvat sib.fi ja keskipohjanmaa.fi