Köyhän miehen museovierailu

Rikottuani jalkani saatoin hylätä ajatukseni mennä vierailemaan Lahden museoissa. Heitin jo kirveen kaivoon ja ajattelin että no, saanpahan kerrankin jostain äidinkielen tehtävästä huonon.
Onneksi, onneksi on keksitty tietokoneet, internet, Google ja Google Maps. Ja kiitos hänelle joka keksi, että Google Mapsilla pääsee rakennusten sisälle. Lähdinpä siis kotisohvaltani vierailemaan New Yorkin Modernin taiteen museossa.

Kiertely museossa oli erittäin hankalaa, ja yritettyäni sitä jonkun aikaa, päädyin vain tulkitsemaan muutamaa kiinnostavaa teosta.

Nukkuva mustalaisnainen on Henri Rousseaun yksi kuuluisimmista teoksista. Se on maalattu vuonna 1897. Kuvassa on tummaihoinen kulkuri, joka on käynyt aavikolle lepäämään mandoliininsa kanssa väsyneenä. Leijona on tullut nuuhkimaan häntä, mutta jostain syystä ei tahdo syödä tätä.

Maalauksessa viestitetään ehkä sitä, että kun ihminen on haavoittuvaisimmillaan, häntä arvostetaan. Mustalaisnainen on lopen uuvahtanut päivien vaelluksesta, ja on erheellisesti nukahtanut avaralle aavikolle kaikkien eläinten syötäväksi. Suuri ja mahtava leijona on tullut ihmettelemään näkyä. Se ei kuitenkaan halua syödä naista. Nainen on sillä hetkellä hyvin hauras ja haavoittuvainen, eikä sellaisia ihmisiä saa syödä.
Ihminen ansaitsee tulla syödyksi vasta siinä vaiheessa, kun hän esittää kovaa, julmaa ja tunteetonta. Sellaiset ihmiset sietävät tulla syödyksi ennemmin kuin he, jotka eivät voi puolustautua.
Välttämättä julmatkaan ihmiset eivät voi puolustautua. Toisaalta kukaan ei uskalla hyökätä heidän kimppuunsakaan.

Ajattelin tätä teosta hurjan kauan. Hurjan kauan.

Valitsin toiseksi teokseksi hyvin kummallisen näköisen taulun. Taulussa lukee "Cats inbag bags in river" eli uskoisin että suomeksi: "Kissat laukuissa ja laukut joessa."
Taulu on Christopher Woolin vuodelta 1990. Minun mielestäni teos on erittäin pelottava. Teksti on suurilla, yksinkertaisilla kirjaimilla, eikä jätä siis mitään arvailun varaan. Se ottaa kantaa suureen yhteiskunnalliseen epäkohtaan eli eläinten kaltoinkohteluun. Kissanpentuja hukutetaan todellisuudessa todennäköisesti paljon enemmän kuin mitä annetaan ymmärtää.
Vaikka ahdistunkin kerta toisensa jälkeen nähdessäni tämän taulun, silti jollain tavalla pidän siitä. Pidän mustien kirjainten ja valkoisen taustan kontrastista. On outoa, ettei näin kantaaottava teos ole saanut enempää huomiota!


Yritin kierrellä museossa saadakseni vielä kolmannen taideteoksen analysoitavaksi, mutta minulla meni kertakaikkisesti hermot Mapsiin. Se heitti minut koko ajan museosta ulos, ja kun pääsin sisälle, se ohjasi minut vain yhteen ja samaan huoneeseen. Siispä luovutin ja päätin, että menen ihan oikeaan museoon heti kun se vain on mahdollista.